Sometimes I just wonder why...

Have you seen it yet? That pathetic face of yours I mean. That person is the reason for your own misery. You can't keep blaming others and rewriting what has happened. You need to face the facts and look into the mirror...


Your own actions are the main reason for everything. You've been treating people like shit! It won't be long before you find yourself on your own again. That's what happens when you're too narcissistic and egocentric maniac...


You can and you should love yourself but you still need to be able to pinpoint the flaws in yourself. For example if you're doing or have done something wrong - admit it and apologize. It's easy as hell! Don't start telling bs about how you've been mistreated when it has been you who has been a dick all along...


I do love myself and I know I'm not perfect. I've done mistakes and I've been treating some people the wrong way. I have the guts to admit it. That's called maturity. I stand by my own actions and take the responsibility of each and every one of them...


Now my dear readers it's time to go and check the mirror. "Is this the person I'm ready to live with or do I need to change my attitude towards life itself? Can I do better? What can I do to get where I want to be?"


I've done my soul-searching and I'll stick with this. I'm proud of myself and what I've been doing with myself. I am at peace with my history and the future looks better than ever...


x.o.x.o. M.D.S.

Pintaa syvemmältä...

Jos taas mentäis astetta syvemmälle ajatuksissa, niin minne päädyttäis ? Ajatuksia mieli täynnä, mutta sielu niin rikki revitty, että uskaltaako sitä edes sanoa, mitä sisällä myllertää...




Musta usein todetaan, että heittäydyn hetkiin liian täysiä ja sillai tuppaan saamaan aina turpaani. Ehkä se on tottakin, mutta mä nään sen niin, että kaikki tai ei mitään. Puolivaloilla jää kokematta niin paljon ja sillon ei voi saavuttaa kaikkea, mitä haluaa. Onko se siis niin paha, jos jotain alkaa tekemään, niin antaa itestään sillon kaiken ?


Voisin sanoa, että viimeisimmät naiset, joita olen tapaillut, ovat olleet kaikkea muuta kuin hyviä muistoja. Vaikka niitäkin syntyi, niin heidän aiheuttamansa kipu on kadottanut nuo hyvät muistot. Jäljelle niistä ajoista jäi vain paska maku. Neiti X oli vain kaksinaamainen krooninen pettäjä, toivotan onnea silti hänen nykyiselle "laastarilleen". Hänestä seuraava taas paljastui pelkuriksi ja valehtelijaksi. Sillehän en myöskään voi yhtään mitään. Elämä on ja sitä saa mitä tilaa. Oma karmani alkaa pikkuhiljaa olla vastaanotettu, mutta heidän osaltaan tilauksen saapuminen on vasta tuloillaan...


Mitä muhun tulee, niin en usko tällä hetkellä kenenkään sanoihin. Teotkaan eivät saa minua enää vakuuttuneeksi. Olen liian monesti viimeisen vuoden aikana niellyt valheita ja feikattuja tekoja. Toivotan siis hyvästit haaveilleni löytää rakkauden. Hyvästit perheelle, josta niin kovasti haaveilin...


Mä olen ansainnut jotain parasta, mutta mulle on tarjoiltu vain pelkkää petosta ja valhetta. Peruutan siis unelmieni tilauksen ja alan elää vanhan piian elämää. Kiitos, anteeks ja näkemiin !


x.o.x.o. M.D.S.

Miltä se tuntuu, kun sä tiedät sen sisälläs... ©

Kaiken jälkeen tässä taas ollaan,
en edes tiedä mistä voisin alottaa/
Eilen oisin voinut mennä vannomaan,
etten enää ikinä mitään tuntiskaan/
Sit sä tuut ja vaan luikertelet takaisin,
en tiedä mitä viestiis ees vastaisin/
Anelet vaan, että anteeks antaisin,
mitä väliä sillä on, vaikka rakastaisin/
Sait mut hukkumaan kuivalla maalla,
muistanko ees millaista oli olla pinnalla/
Toivoi tyhmänä, että pysyisit rinnalla,
mutta ethän sä siinä edes halunnut olla...


Onko sillä väliä mitä mä sulle vastaan,
ei se kumpaakaan pysty enää pelastaan/
Sä oot sekasin ku seinäkello tunteineen,
joten voit paeta rauhassa ja lähtee meneen...


Miltä se tuntuu, kun tiedät sen sisälläs,
sulla oli kaikki mitä halusit vierelläs/
Mutta sä ajoit sen kauas pois luotas,
suoranaisesti heivasit vaan pois oveltas/
Miltä se tuntuu, kun tiedät sen sisälläs,
kaipaat sitä kun se ei oo enää vierelläs...


Itke vielä kerran kyynelees ja nukahda niihin,
kai se suru joskus vaihtuu tunteisiin muihin/
Kun se päivä koittaa - palaa näihin sanoihin,
alussa jo kerrottiin "Tää päättyy kyyneleihin..."


Miltä se tuntuu, kun tiedät sen sisälläs,
sulla oli kaikki mitä halusit vierelläs/
Mutta sä ajoit sen kauas pois luotas,
suoranaisesti heivasit vaan pois oveltas/
Miltä se tuntuu, kun tiedät sen sisälläs,
kaipaat sitä kun se ei oo enää vierelläs...


Tää sirkus on aika viedä päätökseen,
ei jaksa enää alkaa pelleileen/
Puhuit ettet ois kun muut ennen sua,
ettet koskaan vois satuttaa mua/
Niin paljon menit lupamaan turhaan,
kun pahiten päädyit satuttaan...


Miltä se tuntuu, kun tiedät sen sisälläs,
sulla oli kaikki mitä halusit vierelläs/
Mutta sä ajoit sen kauas pois luotas,
suoranaisesti heivasit vaan pois oveltas/
Miltä se tuntuu, kun tiedät sen sisälläs,
kaipaat sitä kun se ei oo enää vierelläs...

Viikonloppu isossa cityssä...

Pride-viikko oli ja meni. Matkasin ite perjantaina kohti pääkaupunkiseutua ja kavereita. Matka alkoi Espoosta, jossa tuli nautiskeltua juomasta jos toisestakin. Tulipahan taas vedettyä hieman karaokeakin. Ei pöllömpi perjantai...


Lauantaina matka jatkusi sitten kohti Helsinkiä ja Kansalaistoria. Elämäni ensimmäinen Pride-puistojuhla. Tuli tehtyä samalla kaksi reissua - eka ja vika. Onhan se hienoa, kun jengi kasaantuu yhteen juhlimaan tasa-arvoisuutta jne, mutta mä en jotenkaan kokenut oloani mukavaksi siellä. Se, että olen homoseksuaali, ei tee musta automaattisesti Prideläistä. Mun henk.koht. näkemys siitä tapahtumasta oli helvetti. Näin kyllä siellä kavereita, joka on aina luksusta...


Pari tuntia jaksoin siellä ihmismassassa olla ja matka jatkui kohti Kannelmäkeä. Siellä kokkailtiin ja hengailtiin taas yhden kaverin kanssa. Valmistauduttiin henkisesti sunnuntaina tapahtuneeseen muuttoon. Ihan hauskaa huomata, kuinka aika kului, vaikka lähinnä se ilta vaan juoruiltiin ja katottiin kauhua. Okei - ja mä leikin sen koirien kanssa :D


Sunnuntaina olikin sitten aamulla toisilla käynnistymisvaikeuksia, joten keitin kahvit ja toimitin ne sänkyyn asti. Virhe - koska heti mietittiin taka-ajatuksia :D Vietiin kaverin uudelle kämpälle laatikoita ja polttopuita ja sitten toi mun rakas vara-aviomies tuli poikkeen kahville. Siinä hetki pulistiin ja polteltiin tupakkaa ja sit se alko iskeen...


Vuosia oon ollut sitä mieltä, että suurkaupunki ei mulle vaan sovi. Vietettyäni aikaa kuitenkin siellä, kavereiden kanssa, tajusin jotain tärkeää. Sillä ei oo väliä kuinka iso paikka on, vaan sillä kenen kaa saat jakaa sen paikan. Eli ehkä, huom EHKÄ löydän itseni vielä Helsingin suunnalta :)


xoxo M.D.S.